DAMA Finland year 2021

Katsaus DAMA Finland-yhdistyksen vuoteen 2021

ALKUSANAT

Yhdistyksen toiminta kehittyi vuoden 2021 aikana merkittävästi, joten yhdistys jatkaa hyvällä polulla kohti valtakunnallisesti ja kansainvälisesti merkittävää toimijaa. Alla oleva toimintakertomus kuvaa toimintamme tuloksia eri näkökulmista.  Ilman jäsenien vapaaehtoista työtä ja aktiivisuutta emme olisi olemassa. Kiitokset yhdistyksen tukijoille – jäsenistölle ja yhteisöjäsenille.

Yhteisöjäseniä olivat vuonna 2021 Ari Hovi, Enfo ja Sparta Consulting.

DAMA Finland ry on jäsenilleen hyödyllinen väline omien ja yhteisöjen ammatillisten tavoitteiden edistämiseen. Se voi toimia välineenä osaamisen jakamiseen ammattilaisten kesken, omien ajatusten ja kokemusten levittämiseen kansallisille ja kansainvälisille verkostoille sekä ammatillisena yhteisönä samojen haasteiden ja kokemusten kanssa työskentelevien kesken.

Yhdistys syntyy jäsenten ajatuksista ja elää heidän toimintansa kautta. Tänä vuonna voisi olla sinun aikasi antaa yhdistykselle pieni pala elämää – kirjoitus ajatuksistasi tai kokemuksistasi, osallistuminen tapahtumaan vierailijana tai puhujana, tai vaikka yhteisöllisen tapahtuman järjestäminen verkostojesi kanssa.

Mikäli Sinun tai organisaatiosi mielestä tieto on tärkeää pääomaa ja haluatte kehittää tiedonhallinnan roolia osana keskeisiä liiketoimintakyvykkyyksiä – liittykää henkilö- tai yhteisöjäseneksi täältä https://damafinland.fi/jasenyys/.

Terveisin,
Sami Laine, puheenjohtaja, DAMA Finland ry

 

TOIMINTAKERTOMUS 2021

Toimintasuunnitelman mukaisesti yhdistys jatkoi toimintatapojensa kehittämistä osaksi TIVIAn verkoston toimintaa.

Vuoden aikana onnistuttiin erityisesti tapahtumatuotannon laajentamisessa sekä kansainvälisten tapahtumien toimintamallin käynnistämisessä.

Hallinto

Hallituksen jäseniä olivat vuonna 2021:

Hallitus kokoontui vuoden aikana itsenäisesti 4 kertaa sekä järjesti yhden jäsenkokouksen.

Hallituksen jäsenet osallistuivat kansainvälisen verkoston kokouksiin: DAMA-I Presidents Council Meeting  ja European Coordination Meeting.

Puheenjohtaja Sami Laine (DAMA Finland edustaja) ja hallituksen jäsen Minna Oksanen osallistuivat fyysisesti TIVIA-päiville 29.–30.10.2021 hotelli Rantapuistossa.

Yhdistys perusti ICT Leaders Finlandin kanssa työryhmän tietojohtajat (Chief Data Officer) teeman aktivoimiseksi ja popularisoimiseksi Suomessa.

Viestintä

Yhdistys avasi uuden verkkosivuston yleisölle 18.2.2021. Se sijaitsee Tivian palvelussa.
https://damafinland.fi/

Yhdistys kehitti LinkedIn-viestintää avaamalla DAMA Finland ry-yritystoimija sekä aktivoimalla LinkedIn-ryhmän keskusteluja.
https://www.linkedin.com/company/dama-finland-ry/
https://www.linkedin.com/groups/4058075/

Taru Väre kirjoitti verkkosivuille blogin ’Data-ammattilainen – näytä osaamisesi’. Artikkelilla markkinoitiin CDMP-koulutusjärjestelmää ja kokeeseen valmistautumisen kurssia.
https://damafinland.fi/2021/05/07/data-ammattilainen-nayta-osaamisesi/

Sami Laine kirjoitti Tivi-lehden Tivia News (4/2021) osioon artikkelin ’Tietopääoman johtajat’.
https://tivia.fi/web/content/1983?unique=f6209a237e86bc7ac0871e204a0e720fde87b28a

Tivi-lehti (syyskuu 2021) haastatteli Sami Lainetta artikkeliin ’Datajohtajat tulivat Suomeen – ”aivan oma tietohallinto-tyyppinen toimintonsa”’ aihepiirin asiantuntijana.
https://www.tivi.fi/uutiset/datajohtajat-tulivat-suomeen-aivan-oma-tietohallinto-tyyppinen-toimintonsa/db301400-86ff-4e6a-8a6a-5dd2cfb49f9a

DAMA Norja haastatteli Sami Lainetta podcastissaan (#12: Trustworthy AI & Data Ethics) aiheesta ’Luotettava Tekoäly ja Data Etiikka’. DAMA Norjan puheenjohtaja Maria Camilla Nørgaard suositteli podcastia DAMA Internationalin sisäisessä Presidents Council-ryhmässä.
https://open.spotify.com/episode/2bF2rGMs3JTUJN91WnEthu

Sami Laine, Minna Oksanen, Jani Iivari ja Aija Palomäki nauhoittivat DAMA Finland-yhdistyksen esittelyvideon DAMA EMEA-konferenssiin.
https://www.dama-emea.org/

 

Viestintä 2020 2021 2022
Verkkoartikkelit 0 1
Lehtijulkaisut 2 2
Nauhoitukset 0 2

 

Tapahtumat

Yhdistys järjesti 12.1.2021 yhdessä ICT Leaders Finland ry:n kanssa julkisen webinaarin ’Strategic Business Transformation with Data’ – aiheena Chief Data Officer. Pääpuhujaksi saatiin aihepiirin globaali ajatusjohtaja – DAMA Internationalin puheenjohtaja, DAMA Fellow, professori Peter Aiken. Sami Laine piti lyhyen historiikin CDO-roolin kehityksestä maailmalla.
https://damafinland.fi/2021/01/12/strategic-business-transformation-with-data-tapahtuma/

Sami Laine toimi MIT CDOIQ Symposium 2021-tapahtuman ohjelmakomiteassa DAMA-verkoston edustajana. Laine järjesti paneelikeskustelun ‘Panel on Building Trust in Personal Data Sharing across Data Spaces’, johon osallistuivat Nat Sakimura, OpenID Foundation, Jeni Tennison, Open Data Institute ja Antti Poikola, MyData Global.
https://mitcdoiq.org/events/session-16e/

Yhdistys järjesti 27.4.2021 julkisen webinaarin data strategioista nimellä ’Public Webinar on Data Strategy’. Pääpuhujaksi saatiin Donna Burbank, Managing Director, Global Data Strategy.
https://damafinland.fi/2021/04/02/welcome-to-the-yearly-meeting-and-public-webinar-on-data-strategy/

Yhdistys järjesti maailmanhistorian ensimmäisen DAMA EMEA-konferenssin yhdessä alueen muiden yhdistysten kanssa. Konferenssi oli yksipäiväinen ja sen sisältö jakautui kahteen rinnakkaiseen linjaan. Puhujia oli yli 30 ja rekisteröityneitä osallistujia 22 eri maasta yhteensä yli 600.
https://www.dama-emea.org/

HUOM! ’Strategic Business Transformation with Data’ -webinaari oli Tivian vuoden 2021 tapahtumista jaetulla 2. sijalla 197:llä katsojalla yhdessä ’Kyberiltapäivän’ kanssa. Vain ’FiSTB Testing Assembly 2021 Seminar’ keräsi enemmän osallistujia – kaikkiaan 313. Tämänkin luvun löimme merkittävästi, jos laskisimme mukaan ei-Tivia-tapahtumat, joissa olemme olleet mukana: MIT CDOIQ 2021 ja DAMA EMEA-konferenssi.

 

 

Tapahtumat 2020 2021 2022
Yhdistyksen oma tapahtuma 1 2
Kansallinen yhteistapahtuma 0 0
Kansainvälinen yhteistapahtuma 1 2

 

Koulutukset

Yhdistys järjesti FitStrategyn tuottaman CDMP exam preparation – kurssin jäsenilleen. Kurssille osallistui 19 henkilöä.
https://damafinland.fi/2021/05/05/tarjous-cdmp-exam-preparation-kurssista/

DAMA Finlandin yhteisöjäsen Hovi Competence Development Oy järjesti vuonna 2021 CDMP ja muita tiedon hallinnan aihealueen koulutuksia. Koulutuksia markkinoitiin yhdistyksen LinkedIn-sivujen kautta.

DAMA EMEA-konferenssin yhteydessä järjestetyllä Learning week:llä pystyi suorittamaan Data Management Fundamentals, Data Governance ja Data Quality-kurssit ja sertifiointikokeet.

Jäsenet

Yhdistyksellä oli Tivian rekisterien mukaan vuoden 2021 loppuun mennessä 73 henkilöjäsentä sekä 3 yhteisöjäsentä.

Jäsenlaji 2020 2021 2022
Henkilöjäsen 30 73
Yhteisöjäsen 2 3

LinkedIn-ryhmässä oli 533 seuraajaa ja tänä vuonna perustettu LinkedIn-company ylitti 100 seuraajan määrän.

Seuraaja 2020 2021 2022
LinkedIn Organisaatio 159
LinkedIn Keskusteluryhmä 533

 

Talous

Yhdistyksen toiminta tuotti 8980,97 euroa tuloja. Tästä syntyi ylijäämää 2753,17 euroa, joten kassavarat kasvoivat 4 432,45 euroon. Tilikauden tulos jäi talousarvion tavoitteesta, jossa tavoiteltiin 5 369,25 euron kassavaroja. Talousarvion tavoitteista jäätiin hieman koska jäsenmaksuja kertyi tavoiteltua vähemmän eikä jäsenistön CDMP-koulutus tuottanut täysimääräisesti tavoiteltua tulosta kahden paikan jäätyä myymättä. Kokonaisuudessaan talous kehittyi kuitenkin hyvin ja yhdistyksen taloustilanne on hyvä toiminnan kehittämisen ja jatkuvuuden takaamiseksi.